Languages
Peter Gibson
Peter Gibson on itseoppinut taiteilija joka on ollut innokkaan kiinnostunut piirtämisesta ja maalaamisesta aina nuoruusvuosista tähän päivään saakka. Peter syntyi Saint Lucian saarella Karibialla 1958. Hän kasvoi ja kävi koulunsa Englannissa ja hän on asunut Suomessa vuodesta 1984. Peter on taiteilija jota kiehtoo pyrkimys vangita kulloisenkin käsillä olevan hetken tunnelma, ja tämä näkyy selvästi sekä hänen akvarelli- että öljyvärimaalauksissaan. Hänen mieltymyksensä kuvata luontoa kumpuaa luonnonkauniista maisemista ja paikoista joissa hän on vuosien saatossa vieraillut. Ja tämä mieltymys näkyy ja välittyy selvästi hänen töistään. Peter uskoo valitsemiensa ilmaisumuotojen vastakkaisuuksien tasapainottavan toisiaan niiden omien yksilöllisten ominaispiirteiden vuoksi. Hänen töistään aistii herkän valon ja varjon leikin. Yhtälailla hänen töissään on läsnä voimakas tilan ja syvyyden tunne, yhdistettynä uskomattomiin yksityiskohtiin, jotka vangitsevat katsojan mielikuvituksen, jättäen katsojan etsimään alati lisää.
Tilaustyöt
Taulujen tilaustyöt ovat aina tervetulleita, sekä akvarelli että öljyväritauluissa, mikäli näkemänne ei aivan ollut sitä mitä etsitte. Tilaustyöt voidaan toteuttaa erittäin hyvälaatuisista ja yksityiskohtaisista valokuvista. Mieleisenne taulu voidaan maalata lomaotoksesta, lemmikistä, tms. ja se on oiva lahjaidea vaikka rakkaimmalle tai piristämään kotia tai toimistoa.
Olkaa ystävällisiä ja ottakaa minuun yhteyttä EasyRentGalleryn kautta keskustellaksenne enemmän tilaustyöstänne.